| - Turun Sanomat 01.11 2009 KULTTUURIHANKKEET VAI TERVEYDENHUOLTO Turkulaisena veronmaksajana en voi kuin kummastella kulttuuripääkaupunkihankkeen viimeisiä käänteitä.
Kuten kaikki tiedämme, kaupunki on todella suurissa ongelmissa taloutensa kanssa. Tämä näkyy muun muassa
terveysasemien lopettamisena sekä kaupungin henkilöstön lomautuksina. Kulttuuripääkaupunkihanke on tietenkin arvokasta mainosta kaupungillemme, mutta tässä talouden taantumassa herää ajatus, olisiko hanketta pitänyt valmistella hieman pienemmällä taloudellisella riskillä tai supistaa sellaiseksi mihin rahat riittävät? Näin suuri taloudellinen takaus herättää taatusti pahaa verta vähätuloisissa kuntasektorin työntekijöissä, jotka ovat jo nyt tai lähiaikoina lomautettuna tai talkoovapailla. On vaikea perustella heille, miksi tähän on ryhdytty, saati muille kaupunkilaisille. Mielestäni talouden parantamisen talkoisiin pitää ryhtyä tasapuolisesti ja kaikkia osa-alueita tasapuolisesti kohdellen. Vaikka en haluaisikaan laittaa kulttuuria ja terveydenhuoltoa rinnakkain, käy tässä tilanteessa väistämättäkin mielessä kumpi on tärkeämpää... Turja Lehtonen, kaupunginvaltuuston varavaltuutettu (vas), Turku |