HUVIVENEIDEN TALVISÄILYTYS

Turku on kaupunkina jo pitkään markkinoinut itseään merellisenä kaupunkina ja on siinä myös jossain määrin onnistunut. Tähän hyvää markkinointiin tuo ikävän sivumaun veneiden talvisäilytystilan puute.

Viimeisten vuosien aikana kun kaupunkimme rantoja on kaavoitettu asuinkäyttöön, samaan aikaa on kadonnut paljon huviveneiden talvisäilytyspaikkoja. Vanhojen paikkojen kadotessa uusia säilytyspaikkoja ei kuitenkaan ole osoitettu, mikä alkaa muodostua isoksi ongelmaksi huviveneilyn kuitenkin jatkuvasti lisääntyessä.

Talvisäilytystä ei voida hoitaa pelkästään yksityisten yritysten toimesta, vaan tarvitaan myös alueita johon tavallinen tallaaja voi nostaa veneensä. Syy miksi käytän termiä, ”tavallinen tallaaja” johtuu siitä, että veneilystä on tullut kaikenlaisten ihmisten harrastus. Joku ilkeämielinen saattaa ajatella, että jos on varaa veneeseen, niin täytyy olla myös varaa sen talvisäilytykseen. Esimerkkinä voisi käyttää ns. Jalostajanrantaa missä yksityistämisen jälkeen joidenkin veneiden kohdalla laituripaikan hinta on kaksinkertaistunut.

Samalla kun veneilyharrastus on kasvanut, on myös käytössä olevien veneiden hintahaarukka kasvanut, muutamasta tuhannesta satoihin tuhansiin euroihin. Eikä mielestäni voi olla niin, että talvisäilytys maksaa saman verran kuin veneen arvo, niin kuin se joissain tapauksissa menee!

Kaupungin ensisijainen tarkoitus on tietysti turvata asukkaille palvelut, eli sitä en ole tässä kyseenalaistamassa. Mikäli kuitenkin Turku haluaa jatkossakin olla ja markkinoida itseään merellisenä kaupunkina tulisi sen osoittaa tontti mistä saisi kohtuuhintaan vuokrata veneille talvisäilytyspaikan. Tämä olisi kohtuullinen satsaus, jolla huomioitaisiin nykyistä paremmin kaupungin veneilevät asukkaat.

Turja Lehtonen
Puheenjohtaja
Pansion Venekerho ry
Turku


Paluu Kirjoituksia -sivulle

Paluu aloitussivulle