|
MENIKÖ TULOPOLITIIKAN AIKA? Viime aikoina on kirjoittajia TUPO:n puolesta ja vastaan alkanut tulla esiin enemmissä määrin. Viimeksi näin teki Suomen Yrittäjien puheenjohtaja kokoomuslainen Eero Lehti, joka lausuu Uutispäivä Demarissa TUPO:n ajan olevan ohi. Olen Eero Lehden kanssa jyrkästi eri mieltä, ja toivonkin Lehden näkemyksen olevan vaalien läheisyydestä johtuvaa populismia. Tosin on todettava, että Lehden esittämälle ajatukselle on näyttänyt olevan kannattajia palkansaajajärjestöjenkin edustajilla. Kaikki tilastollinen fakta tuntuu kuitenkin puhuvan Lehteä ja muita hänen linjoillaan olevia vastaan. Tarkastellaan esimerkiksi työllistyneiden määrää, reaaliansioiden kasvua, työsuhdeturvaa ja ennustettavuutta. On tietysti totta ja tunnustettava, että ansiokehitys TUPO:n viimeisenä vuonna on pettymys. Tulevaisuuteen katsottaessa on mielestäni TUPO - ratkaisuilla mitä mainioin mahdollisuus toimia kolmikannan välineenä. Samalla kun on lukenut ja kuunnellut palkansaajapuolen vaatimuksia seuraavalle TES- kierrokselle, suurin osa vaatimuksista on toteutettavissa vain TUPO -ratkaisun kautta. Näitä ovat esimerkiksi muutosturvan kehittäminen, tilaajavastuu, työttömyys- ja sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset. Kaiken edellä mainitun ja mainitsematta jääneen perusteella ei mielestäni voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen, TUPO:n aika ei ole ohi. Turja Lehtonen Järjestösihteeri Metallityöväen Liitto ry |