|
Kuka on Turja Lehtonen?
Turja on 1970 Turussa syntynyt nuorimies, joka asuu Mian, Pekan, "Gigan" ja "Heccun" (koiria) kanssa Turun Jäkärlässä. Ensimmäiset elinvuotensa hän vietti Satakunnassa, tarkemmin kerrottuna Harjavallassa. Tuota aikaa kesti neljään ikävuoteen asti, jolloin tapahtui paluu juurille Turkuun. Tosin kytkökset Satakuntaan eivät katkenneet, Turjan isän jäädessä asumaan Harjavaltaan ja mökin sijaitessa Porin Ahlaisissa. Aluksi Turja asui äitinsä kanssa Koulukadun ja Rauhankadun kulmassa sijaitsevassa kerrostalossa. Myöhemmin he muuttivat Pansioon ja siellä Lumikonkadulle, minne muuttivat myös isoveli Arto ja isosisko Maaret. Pansiossa Turja asuikin aina vuoteen 1994, jolloin hän muutti ensin keskustaan, sieltä Pitkämäkeen, sieltä Runosmäkeen, kesällä 2003 Jäkärlään, mistä taas lähemmäksi keskustaa Raunistulaan, josta tie vei takaisin Jäkärlään 2008. Koulutukseltaan Turja on ilmastointiasentaja, mihin hän valmistui Turun Teknillisestä Ammattioppilaitoksesta vuonna 1988. Ammattikoulun työharjoittelun hän suoritti Valmet Paperikoneet Oyj:n Pansion tehtailla, mikä nykyisin tunnetaan METSO-konsernin yksikkönä. Työharjoittelu poiki Turjalle työpaikan, missä hän olikin vuoteen 2001 asti. Ammattikoulussa Turja osoitti mielenkiintoa yhteisten asioiden hoitoon, hän olikin oppilaskunnan hallituksessa ja sen taloudenhoitaja. Työelämään siiryttyään ei mennyt pitkään, kun Turja valittiin osastonsa luottamusmieheksi, siitä alkoi uraputki, mikä sitten myöhemmin johtikin ammattiin. Luottamustehtävien lisääntyessä hän alkoi kurssittaa itseään mm. Metallityöväen Murikka-Opistolla, kurssien pituudet vaihtelivat muutamista päivistä kolmeen kuukauteen. Työsuhteessaan Metallissa on Turja jatkanut itsensä kehittämistä, mm. Lakimiesliiton kursseilla, Työväen Akatemiassa englantia ja Kiljavalla toimitsijatutkintoa. Työpaikalla olleiden luottamustehtävien lisäksi Turjalla on ollut pienestä pitäen kiinnostusta politiikkaan. Poliittisessa nuorisotoiminnassa Turja on ollut 12-vuotiaasta asti. Se sai alkunsa Pansion Nuorisotalolla pidetyistä "Päivän Nuorten" kerhosta, jossa hän oli aluksi mukana kerholaisena, myöhemmin vetäjänä ja järjestävän yhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana, yhdistys oli taustoiltaan sosiaalidemokraattinen. Vuoden 1992 kunnallisvaaleissa Turja oli ensi kertaa ehdolla, tuolloin hän sai 98 ääntä. Tuolla äänimäärällä heltisi paikka Ympäristölautakunnassa, missä hän oli neljä vuotta. Vuoden 1996 kunnallisvaaleissa äänimäärä nousi hieman yli 200 äänen, jolloin hänestä tuli varavaltuutettu. Turja valittiin myös silloisen Turun Puhelimen johtokuntaan, missä hän oli Puhelimen myyntiin asti. Kunnallisista yhtiöistä lisäkokemusta Turja sai olemalla kolme vuotta kaupungin vuokrataloyhtiöiden TVT:n ja Lehtolaakson hallitusten jäsenenä. Vuoden 2000 kunnallisvaaleissa äänimäärä jäi hieman alle 200 äänen ja hän jatkoi varavaltuutettuna. Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa äänimäärä nousi reiluun 200 ääneen ja Turja jatkoi varavaltuutettuna. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Turja sai reilut 200 ääntä, jatkaen varavaltuutettuna ja Satamaliikelaitoksen johtokunnassa. Turja on toiminut myös Turun käräjäoikeuden lautamiehenä vuodesta 2005. Turja yritti myös vuoden 1999 eduskuntavaaleissa päästä Arkkadianmäelle saaden tuolloin reilut 400 ääntä. Hän totesikin vaalien jälkeen, että ilman kunnon budjettia on turha yrittää. Nuoriso ja nuorten keskuudessa tehtävä työ on ollut aina Turjan sydäntä lähellä, siitä viitteitä löytyy jo aiemmin kerrotustakin. Samaan aikaan, kun nuorena poikana Turja kävi nuorisotalolla kerhossaan, hän myös tutustui talon henkilökuntaan. Täytettyään kahdeksantoista Turja tekikin iltaisin sijaisuuksia ja toimi tarvittaessa disco-iltoina järjestysmiehenä nuorisotaloilla, pääasiassa Pansiossa. Mesaanin kerhokeskuksessa Uittamolla hän toimi iltaisin kerho-ohjaajana vuosina 1990-1994. Turja on myös yksi perustajajäsenistä Pansio - Perno Nuoret ry:ssä ja onkin toiminut yhdistyksen puheenjohtajana sen perustamisesta, vuodesta 1993, asti. Yhdistyksen nimi muutettiin ikärakenteen vuoksi vuonna 2006, Pansio-Perno PaPeNu ry. Ay-liikkeessä Turja oli myös aktiivinen nuorisotoimija, hän on ollut mm. Metallin ammattiosasto 49 nuorten puheenjohtaja, SAK:n Turun toimintaryhmän jäsenenä ja Metallityöväenliiton valtakunnallisen nuorisotoimikunnan jäsenenä. Tänään voidaan todeta, että Turjan harrastuksista on tullut ammatti. Turja valittiin töihin
Metallityöväen Liitto ry:n työehtotoimitsijaksi vuoden 2001 helmikuussa. Työ on ollut Turjan haaveiden
täyttymys, vaikka työn toimipiste sijaitseekin Helsingissä. Vaikka työ on Helsingissä, ei Turja ole edes
harkinnut kotikaupunkinsa hylkäämistä, vaan on päättänyt jatkaa kulkemista Turusta. Vappuna 2006 yksi
virstanpylväs taittui Turjan uralla, hän aloitti tuolloin Metallityöväen Liitto ry:n järjestösihteerinä. |