|
Samanvertaisuus lain edessä
Paperiliitto järjesti 3.12.2003 työvuoron mittaisen työnseisauksen. Tällä se halusi ottaa kantaa meneillään olevaan irtisanomisaaltoon. En ota kantaa itse lakkoon, vaan haluan kommentoida lähinnä sen seurauksia. Kun Paperiliitto ilmoitti aikeistaan järjestää työnseisauksen, niin jo päivää ennen tätä aiottua lakkoa eli 2.12. Työtuomioistuin kokoontui antamaan uhkasakkoa Paperiliitolle. Kuten me kaikki tiedämme, olemme ay-liikkeenä ostaneet tai myyneet työrauhan, kun olemme allekirjoittaneet työehtosopimuksemme. Tätä rikkoessamme sakkoa tulee, tämän allekirjoittaneenkin oikeustaju kykenee ymmärtämään. Asioiden pitäisi toimia mielestäni myös toisin päin. Tällä tarkoitan sitä, että myös työnantaja on ostanut tai myynyt työrauhan. Oikeuskäytännössä tämä ei oikein tahdo näkyä. Esimerkkinä tilanne, jossa työnantaja purkaa työntekijän työsuhteen laittomasti. Enpä ole kuullut, että työtuomioistuin olisi kokoontunut samana tai seuraavana päivänä pohtimaan rangaistusta laittomasti toimineelle työnantajalle. Pahimmassa tapauksessa saattaa vierähtää vuosikin, ennen kuin ratkaisu on käsissä ja vääryyden kohteeksi joutunut henkilö saa korvauksensa. Lisäksi kannattaa muistaa, että työnantajalla ei ole mitään velvoitetta ottaa irtisanottua takaisin töihin. Mielestäni onkin aiheellista kysyä, onko oikeus kaikille sama? Turja Lehtonen työehtotoimitsija Metallityöväen Liitto ry. |