| TURJAN TEEMAT LYHYESTI 1. Kaupungin talouden syöksykierre on katkaistava! Ensisijaisen tärkeänä näen Turun taloudellisen tilanteen saattamisen kestävälle pohjalle. Se ei tapahdu ”hokkuspokkus” - tempuilla, kuten kaupunginjohtaja Pukkinen on omissa ratkaisuesityksissään esittänyt. Näitä ovat mm. kaupungin omaisuuden myyminen. Talouden elvyttäminen tulee tarvitsemaan laajan poliittisen ja henkilöstön kanssa tehdyn suunnitelman, johon kaikkien tulee myös sitoutua. Vain tällaisella sopimuksella voidaan realistisesti lähteä tavoittelemaan pakettia, jolla kaupungin talous saatetaan tasapainoon tulojen ja menojen osalta. Paketti tulee varmasti pitämään sisällään ikäviäkin asioita, se voi tarkoittaa irtisanomisia ei-suorittavasta portaasta. Tunnustettava on, että kaupunkimme keski- ja ylempi virkamiesporras on paisunut kohtuuttomaksi. Tällä tarkoitan, että kun jokin asia lähtee liikkeelle, joutuu se kulkemaan sellaisen koneiston läpi, ettei se ikinä voi tapahtua tehokkaasti. Vielä kun otetaan huomioon, että jokaisella portaalla on asiassa oma intrenssinsä, soppa on valmis. Otan esimerkin, joka on puhuttu myös valtuuston pöntöstä; Yritys oli kiinnostunut tulemaan Turkuun ja kyseli sijoittumismahdollisuuksia, mutta kuinka kävi. Yrittäjän oltua yhteydessä kaupungin päättäviin virkamiehiin alkoi pallottelu, johon kolmen viikon jälkeen yrittäjä kyllästyi ja nykyisin yritys on Liedossa ja toimii hyvin. Vastaavanlaisia esimerkkejä on useampia. Jos emme tee mitään jarrukoneistolle, ei ole odotettavissa uusia yrityksiä saati veronmaksajia Turkuun. 2. Vuokratalot kuuluvat kaupungin tarjoamiin peruspalveluihin Uskon idean vuokratalojen myymiseen tulleen mieleen kaupungin johtokaksikon (kaupunginjohtaja ja talousjohtaja) pohtiessa miten saada Turun kaupungin talous tasapainoon, jota asiaa sinänsä en halua kritisoida, vaan tapaa miten se tulisi toteuttaa. Kaupungin taseessa loistaa kohtuullisen iso potti, joka ensisilmäyksellä näyttää houkuttelevalta käydä käsiksi. Tuo potti on TVT Asunnot Oy ja Kiinteistö Oy Lehtolaakso. Mainitut yhtiöt hallinnoivat noin 11 000 asuntoa ja pyörittävät yli 55 miljoonan euron liikevaihtoa. Niiden osakekannan omistaa 100 %:n osuudella Turun kaupunki. Uskon, että kun johtokaksikko on huomannut tämän, he ovat kuvitelleet löytäneensä ratkaisun talouden tasapainottamiseen, mutta väärässä he ovat ja pahasti. Johtokaksikolla ei joko ole ollut tietoa tai sitten he eivät vain huomanneet kysellä miten tämän kaltainen kiinteistömassa käyttäytyy myyntitilanteessa ja voiko sitä edes myydä. Heiltä jäi huomioimatta, että suuri osa esimerkiksi TVT Asuntojen rahoituksesta on vanhaa ARA -rahoitusta, joka edellyttää tuotannon pitämistä 20 vuotta rajoitetussa vuokrauskäytössä, joka siis käytännössä tarkoittaa sosiaalisia perusteita ja tulorajoja. Eli jos näitä myytäisiin, ei mahdollinen uusi omistaja voisi käyttää niitä mihin tahansa vuokraukseen. Toinen asia on, että kumpikaan yhtiö ei ole velaton. Jos ne myytäisiin, ei kaupungin kassaan todellakaan kolahtaisi 200 miljoonaa euroa, vaan ihan jokin muu summa. Samanlaisia myyntirajoituksia on Kiinteistö Oy Lehtolaakson puolella. Lisäksi uskallan epäillä, että mahtoikohan johtokaksikko miettiä hetkeäkään miten hoidetaan tulevaisuudessa sosiaalinen asuntotuotanto. Kaupungin yhtiöissä asuu tavallisten työssäkäyvien ja eläkeläisten lisäksi myös sosiaalisin perustein sijoitettuja asukkaita. Tämä tarkoittaa asukkaita, jotka eivät saisi muualta asuntoa esimerkiksi menetettyään luottotiedot tai kohdattuaan pitkän työttömyyden. Nämä ovat asukkaita, joiden vuokran joko osittain tai kokonaan maksaa sosiaalitoimi. Näiden asukkaiden kohdalla ei sosiaalitoimi joudu maksamaan takuuvuokria, vaan kirjallinen takuu riittää. Tähän en usko yhdenkään yksityisen krynderin suostuvan. Lisäksi on hyvä muistaa, että nykyisellään vuokranmääritys tapahtuu kulut peittoon -periaatteella, eli yhtiöt pyrkivät nolla-tulokseen. 3. Terveyskeskusmaksujen porrastaminen Turun asukaskanta muodostuu useista eri tuloluokista, osalla on varaa käydä yksityisellä lääkärillä ja osalle jo terveyskeskusmaksu on ponnistus. Tätä taustaa vasten tulisi myös terveyskeskusmaksujen porrastamista harkita entistä tarkemmin. Varsinkin koska realistina en usko, että käyttöönotetun maksun poistaminen on poliittisesti mahdollista. Sen sijaan uskon olevan mahdollista, jos asialle löytyy tahtoa, että maksut voidaan poistaa esimerkiksi sosiaaliturvan ja työttömyysturvan piirissä olevilta. Samoin voitaisiin toimia pienituloisten eläkeläisten kohdalla. Tärkeintä koko terveydenhuollossa on, että pystyisimme lisäämään henkilöstöä ja saamaan jonotusajat inhimillisiksi. Kyllä Suomessa ja sen Turussa ihmisellä tulee olla oikeus päästä lääkärin vastaanotolle ollessaan sairas, eikä odottaa viikkoja saadakseen hoitoa. 4. Luokkakoot pienemmiksi Kaupunkimme kouluverkon pirstominen on johtanut niin suuriin luokkakokoihin, ettei se enää vastaa opetuksellisiin haasteisiin. Oma näkemykseni on, että kouluverkkoa raakattiin menneellä valtuustokaudella hieman turhan kovalla kädellä. Tulevan valtuuston on pystyttävä luomaan linja, jolla luokkakokoja saadaan inhimillisemmiksi, ja se voi tarkoittaa tehtyjen lakkautuspäätösten uudelleen käsittelyyn ottamista. Turku tulee tarvitsemaan uusia asukkaita, joiden toivotaan hankkivan lapsia. Vanhempien harkitessa mihin paikkakunnalle he muuttavat, tulee katsottavaksi millainen koulumahdollisuus paikkakunnalla on. Mikäli koulu on esim. kahden bussimatkan ja pitkän kävelymatkan takana, on melko varmaa, ettei perhe valitse Turkua vaan vieruskunnan. Mikäli haluat kuulla mielipiteistäni lisää ota rohkeasti yhteyttä. Terveisin Turja Lehtonen 0400 535616 turja.lehtonen@metalliliitto.fi |