|
YLE:n valintasotkusta
Viime päivinä olemme saaneet seurata varsinaista "Tosi-TV:tä". Tällä kertaa valitettavasti pääosissa olivat ihmiset, jotka aidosti ovat päättämässä meidän asioistamme eduskunnassa. Yleisradio on eduskunnan alainen ja lain edellyttämää tehtävää suorittava organisaatio. Tästä huolimatta eräät sen hallintoneuvoston poliittisilla mandaateilla valitut jäsenet ovat aloittaneet ennenkuulumattoman hurskastelun asiasta. Olemme kuulleet kommentteja, joita ei uskoisi vakavasti otettavina itseään pitäviltä kansanedustajilta kuulevan. Onko siis ymmärrettävä niin, että toisaalta YLE saa olla poliittisesti johdettu organisaatio ja toisaalta taas ei? Ollaan SDP:n Jouni Backmanista ja hänen pätevyydestä mitä mieltä tahansa, niin YLE:n uskottavuuden ja poliitikkojen uskottavuuden kannalta äskeinen sotku oli lähes pohjanoteeraus. Tuskin kukaan tällä hetkellä istuvista hallintoneuvoston jäsenistä on oman valinnan varmistuessa kyseiseen elimeen vastustaneet sitä sanomalla sen olevan poliittinen päätös. Miten pääjohtajan valinta sitten eroaa tästä, varsinkin kun tiedossa on, että paikka on mandatoitu jo ajat sitten? Kaiken kaikkiaan nykyisen pääjohtajan saama vuoden jatko-aika osaltaan rauhoittaa tilannetta, mutta antaa huonon kuvan koko prosessista. Jos poliitikkojen kyky ja tapa hoitaa asioita ovat tätä tasoa, tulee aidosti mieleen, että onneksi ns. vapailla markkinoilla ei näin voida toimia, muuten konkurssien määrä olisi moninkertainen nykyiseen verrattuna. Valtion ja kuntien omistamilla yhtiöillä on kuitenkin erittäin merkittävä rooli yhteiskunnassa, niin työllistäjänä kuin palveluiden tuottajinakin. Näitä yhtiöitä johdetaan politiikkojen toimesta, eräissä kokonaan kuten YLE:ssä tai osin, riippuen valtion tai kunnan osuudesta. Voimmekin vain toivoa, etteivät YLE:n johtajasekoilun kaltaiset tapahtumat toistu. Turja Lehtonen Turku Veli-Matti Kauppinen Turku |